13.4.2015

Tekniikkakymppi, osat 3 ja 4

Nyt tuli kokeiltua taas kaksi uutta tekniikkaa, joita en ole ennen kokeillut, nähnyt olen kyllä näillä tekniikoilla tehtyjä kortteja. Koukussa Kortteihin-sivuston ohjeilla pääsin kyllä alkuun.

Tekniikkakympin 3-osassa aiheena on Quilling, minä suomennan sen rullaukseksi. YouTubesta löytyy videoita aiheesta,  mutta perusperiaatteena on rullata paperisuikaleita, joista muodostuu sitten vaikka kukkia ja lehtiä. Työkalujakin tähän löytyy, mutta minä rullasin suikaleet sukkapuikolla, hyvin onnnistui ja tällaisen sain aikaiseksi:


Tausta on tehty akryylipalikan reunalla, joka on käsitelty Di-musteilla ja vedellä.
 Painelin näin reunan vuorollaan ja jätin keskelle valkoisen alueen.
Siihen sopikin hyvin tämä kukkakimppu, jonka kukat on siis tehty paperisuikaleista.

TEABAG-folding tekniikka tulee tutuksi osassa 4. (Youtubessa video.)
Aika kiva tekniikka, tässä voisi kokeilla hyvinkin erilaisia papereita,
minkähänlainen tulisi vanhan kirjan sivusta, hmmm...

Tällä kortilla mukana haasteessa:


Käytin taas tuota samaa TimHoltzin leimasinta, kun se on niin hyvä, ja sopii moneen paikkaan.
Kukkanen ja tausta ovat samaa paperia. 
Kukkanen on taiteltu kahdeksasta neliöstä, ja sitten liimailtu yhteen, 
sivukuva:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti